IMG_8805

Kestävää arkea ja kasvisruokaa

Kävelylenkki helmikuun pikkupakkasessa toi mukavasti punaa poskille ja tervettä nälkää, kun Emilia ja Mark astuvat sisälle Ani’s Cafén lämpöön Porvoon vanhassa kaupungissa.

– Tulimme tänne kasvislounaalle, vähän kokeilumielessä, kertoo Emilia.

– Olemme nimittäin mukana Porvoon kaupungin Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -hankkeessa. Haluamme tehdä omasta arjestamme ympäristöystävällisempää ja olemme kiinnostuneita kestävän kehityksen soveltamisesta omaan arkeemme. Hankkeen myötä haluamme löytää uusia ekologisia elämäntapoja, Emilia jatkaa.

– Kasvisruuan lisääminen ruokapöytäämme on tuntunut helpolta. Haluamme syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Päätimme ottaa käyttöön kaksi kasvisruokapäivää viikossa, toteaa Mark.

– Kasvisruokapäivät ovat toimineet yllättävänkin helposti. Uusia, kivoja reseptejä löytyy runsaasti. Nykyisin myös kauppojen valikoimissa on paljon vegepainotteisia tuotteita.Viimeksi ostimme kasvispullia ja ne olivat mielestämme paljon parempia kuin perinteiset lihapullat. Ainoa asia, jota olemme joutuneet pohtimaan, on riittävä proteiinin saanti; voisimme varmaan syödä enemmän esimerkiksi linssejä ja papuja.

– Ani’s Cafén lounas on minusta oikein toimiva. Me söimme tänään aluksi annokset salaattibaarista. Pääruuaksi valitsimme höyryävää tomaattikeittoa ja basilikaöljyä. Nälkä lähti ja sekä soppa että salaatti olivat erittäin maukkaita.

– Tänään herkuteltiin myös jälkiruualla, koska laskiaispulla oli ihan pakko testata. Markille näytti porkkanakakku maistuvan hyvin. On kivaa, että Porvoossa on oikea kasvisravintola, niin ei tarvitse erikseen kysellä vegevaihtoehtoja, tuumii Emilia.

– Uskomme, että pienilläkin arjen teoilla pääsemme kohti kestävämpää arkea. Olemme jo aloittaneet sähkön kulutusseurannan ja pitkän tähtäimen suunnitelmissamme on sähköautoon siirtyminen.

– Kaksi kasvisruokapäivää viikossa on tullut meille jo tavaksi ja saatamme vielä vähän lisätäkin kasvisten määrää. Ja miksi ei, koska tämähän on hyvää ja toimivaa, hymyilevät Emilia ja Mark.

Sekä kasvisravintola Ani’s Café että Emilia Mattsson ja Mark Nortamo ovat mukana Porvoon kaupungin Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -hankkeessa.

Lisätietoja hankkeesta Porvoon kaupungin sivuilta.